Kevät 2020 oli monille yrityksille rankkaa aikaa, jota seurasimme huolestuneina sivusta ja pohdimme, miten voisimme omalta osaltamme olla avuksi. Hyvän kahvin ystävinä erityisesti pienpaahtimoiden kohtalo askarrutti. 


Olisiko keinoa, jolla voisimme tukea kotimaisia pienpaahtimoita ja tehdä heidän kahveistaan –
joiden tiesimme painivan aivan omassa luokassaan – edes aavistuksen tunnetumpia? 

Syntyi Kahviaitta.

Kahviaitta on olemassa ihan tavallisia kahvinjuojia varten, joilla on rohkeutta ja mielenkiintoa lähteä kokeilemaan jotain uutta. Varoituksena mainitsemme kuitenkin, että pienpaahtimokahvien aisteja hivelevät aromit saattavat viedä niin mennessään, ettei entiseen ole enää paluuta (nyt puhutaan kokemuksen syvällä rintaäänellä). Vaikutukset omaan käyttäytymiseen saa toki selville vain kokeilemalla.  

Meidän tavoitteenamme on tuoda pienpaahtimokahvien tarjoamat makuelämykset jokaisen ulottuville, asuinpaikasta riippumatta. Kahveihin liittyy myös aivan oma maailmansa, josta opimme itse koko ajan lisää, ja matkan varrella haluamme jakaa oppimaamme eteenpäin. 

Kahviaitan taival on vasta alussa, mutta tulevaisuudessa haluamme pitää kiinni samoista perusperiaatteista, joiden varaan toimintamme on alkujaan rakennettu. Toimitamme vain laadukasta, tuoretta kahvia kotimaisilta pienpaahtimoilta suoraan kotiovellesi. 

Koska vähempään ei kannata tyytyä. 

Laatukahveja kotimaisilta pienpaahtimoilta

”Nyt ymmärrän eron kahvin ja KAHVIN välillä. Kahviaitalta saamani kahvit ovat olleet aivan omaa luokkaansa. Hyvä kahvi on ihana spesiaali juttu arjessa.”
– Hanna

Kahvi on tuoretuote ja ei ole olemassa vain yhtä hyvää kahvia. Miltä kuulostaa juuri sinua varten paahdettu ja jauhettu kahvi kotiin toimitettuna? Juuri niin hyvältä kuin se onkin! Kahviaitan kestotilaajana saat kotimaisten pienpaahtimoiden kahvia kotiin toimitettuna 4 viikon välein. Joka lähetyksessä saat nautittavaksi uuden kahvin ja paahtimon. 

Tilaa nyt, niin ensimmäinen kahvilähetys matkaa pian luoksesi!