Miksi ihmeessä maksaisin enemmän kahvista?

Kukaan tuskin haluaa kuulla, että jostain hyvinkin arkipäiväisestä asiasta pitäisi maksaa enemmän. Etenkään, jos kyse on asiasta, jota ilman aamut eivät lähde käyntiin ja puuduttavat iltapäiväpalaverit tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Positiivista kuitenkin on, että kun kyse on kahvista, panostamalla hintaan saa myös vastinetta rahoilleen.

Suomi pitää kärkisijaa kovimpana kahvinkuluttajamaana vuodesta toiseen. Paahdetun kahvin kulutus henkeä kohden on ollut viimeiset 30 vuotta lähes 10 kiloa vuodessa. Määrä vastaa jopa 1400 kupillista vuodessa. Aika järjetön määrä kahvia. Tästä määrästä kaikki ei kuitenkaan päädy juotavaksi, vaan kahvia heitetään myös viemäristä alas melkoisia määriä. Kahvista onkin tullut monelle itsestäänselvyys, jota juodaan lähinnä kofeiinintarpeeseen.

Miksi kahviin panostaminen kannattaa?

Kahvin hinta on lähes suoraan verrannollinen sen laatuun. Laadukkaita papuja viljellään vain pieniä määriä ja poiminta tehdään käsityönä, valikoiden mukaan vain parhaat ja kypsät marjat. Laadukkaat pavut taas tarkoittavat erittäin hyvää ja aromikasta kahvia. Vielä kun pavut paahdetaan pienissä erissä käsityönä, ei lopputulosta voi edes verrata kauppojen hyllyistä löytyvään tavaraan.

Kahvin viljely, prosessointi ja paahto vaativat myös valtavasti työvoimaa. Koska kahvia on tarjolla joka nurkan takana ja jokaisella huoltoasemalla, sokeutuu helposti sille, millainen prosessi valmiin tuotteen takana piilee. Elämä kahvin viljelyalueella, lähellä päiväntasaajaa, voi myös tuntua niin kaukaiselta, että sitä on vaikea hahmottaa. Totuus kuitenkin on, että usein viljelijät eivät saa läheskään ansaitsemaansa korvausta kovasta työstään. Raakakahvin pörssihinta on niin alhainen, ettei sillä kateta edes viljelystä aiheutuneita kuluja. 

Mitä tekemistä pienpaahtimoilla on kaiken tämän kanssa?

Pienpaahtimot ajattelevat laatu edellä ja tietävät, että laatu tarkoittaa myös suurempaa rahallista panostusta. Raakakahvista maksetaan enemmän kuin hinta, jolla bulkkikahvia myydään kaupoista ulos. Vain voittoa tekevä viljelijä pystyy elämään työllään sekä kehittämään työskentely- ja kasvatusolosuhteita viljelmillä ja pienpaahtimot pitävät tämän mahdollistamista tärkeänä. Usein pienpaahtimot myös vierailevat kahvitiloilla ja luovat suoria yhteyksiä viljelijöihin. Koko prosessissa pyritään siis säilyttämään tietynlainen inhimillisyys ja ihmiseltä ihmiselle -mentaliteetti. 

Suhtautuminen kahviin tuotteena on myös aivan omalla tasollaan pienpaahtimoissa. Kyse on enemmänkin taiteenlajista kuin mistään muusta. Tekemistä ajaa intohimo ja papuja kohdellaan niiden ansaitsemalla arvokkuudella. Tämän lisäksi kaikki tehdään käsin aina papujen paahtamisesta pussien etiketöintiin. Pienpaahtimot myös testailevat jatkuvasti, millainen paahto sopii parhaiten mihinkin kahviin ja parantavat valikoimaansa löydösten perusteella. Näin pikkutarkan työn tuloksena kahvi ei maistukaan enää vain kahvilta, vaan valmiissa juomassa voi aistia esimerkiksi persikoiden, tumman suklaan tai vaahterasiirapin aromeita. 

Miten ihmeessä näistä nyt sitten tietää, mitä kahvia kannattaisi lähteä kokeilemaan?

Jos aikaisempaa tietämystä pienpaahtimokahveista ei ole, voi eteen avautuva uusi kahvimaailma aiheuttaa huimausta. Voi myös käydä niin, että valitsee vahingossa ensimmäiseksi kokeiluksi jonkin vähän turhan erikoisen kahvin, joka ei sovikaan omaan suuhun ja tuntuu, että parempi vain jättää koko homma sikseen. 

Juuri tällaisten tilanteiden välttämiseksi halusimme Kahviaitalla tuoda pienpaahtimokahvit mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa tavallisten kahvinjuojien ulottuville. Pyrimme valikoimaan mukaan kahveja, jotka eivät ole liian erikoisia, mutta räjäyttävät silti tajunnan aromeillaan. Kahvilähetyksemme saapuu postilaatikkoon automaattisesti neljän viikon välein ja jokainen lähetys tarjoaa mahdollisuuden päästä tutustumaan uuden pienpaahtimon uuteen kahviin. Tämän helpommaksi makumatka aidosti herkullisten kahvien uumeniin ei enää muutu.

Laatukahveja kotimaisilta pienpaahtimoilta

“Nyt ymmärrän eron kahvin ja KAHVIN välillä. Kahviaitalta saamani kahvit ovat olleet aivan omaa luokkaansa. Hyvä kahvi on ihana spesiaali juttu arjessa.”
– Hanna

Kahvi on tuoretuote ja ei ole olemassa vain yhtä hyvää kahvia. Miltä kuulostaa juuri sinua varten paahdettu ja jauhettu kahvi kotiin toimitettuna? Juuri niin hyvältä kuin se onkin! Kahviaitan kestotilaajana saat kotimaisten pienpaahtimoiden kahvia kotiin toimitettuna 4 viikon välein. Joka lähetyksessä saat nautittavaksi uuden kahvin ja paahtimon. 

Tilaa nyt, niin ensimmäinen kahvilähetys matkaa pian luoksesi!